Pekka Mikael Laine
Max Savikangas
19.12.2007
Sysäyksenä tekstin kirjoittamiselle on ollut, että olemme huomanneet monilla alttoviulisteilla olevan verrattain hatarat tiedot siitä, mitkä kaikki seikat vaikuttavat kokeilutilanteessa syntyvään vaikutelmaan soittimesta. Teksti on kirjoitettu ensimmäistä ammattitasoista soitintaan etsivää opiskelijaa ajatellen, jotta hänen olisi helpompi erottaa olennaiset seikat epäolennaisista. Kenties tästä voi olla hyötyä ammatissaan alttoviuluja satunnaisesti kokeileville, kuten esimerkiksi alttoviulunsoiton opettajille. Teksti sisältää sekä tieteellisesti todistettavissa olevaa tietoa että omaa kokemusperäistä tietoamme.
Alttoviulun vartalon koko ei ole samalla tavalla vakiintunut kuin viulun, vaan on aikojen kuluessa vaihdellut 38 ja 48 senttimetrin välillä. Useimmat nykyisin käytössä olevat alttoviulut ovat kooltaan 41 ja 43 senttimetrin välillä, mikä on suhteessa soittimen viritystasoon liian vähän. Tästä johtuvat alttoviulujen yleiset ongelmat, muita jousisoittimia hiljaisempi ja nasaalimpi sointiväri, c-kielen muita kieliä vaimeampi sekä a-kielen muita kieliä terävämpi sointi. Ongelmat poistuisivat nostamalla viritystasoa tai kasvattamalla vartalomittaa. Viritystason nostaminen olisi erittäin ongelmallista etenkin yhtyesoitossa huomioiden länsimaisen musiikkikirjallisuuden perinteet, ja soittimen suurentaminen tekisi soittimesta soitettavuuden kannalta vaikeasti hallittavan (1). Alttoviulun liian pieni vartalo suhteessa viritystasoon johtaa yleensä vielä muihinkin ongelmiin, hitaasti syttyvään ääneen, epätasaiseen sointiin saman kielen eri sävelillä sekä yleiseen suorituskyvyn puutteeseen.
Jousisoittimen äänen aluke vaikuttaa eniten siihen, miltä soittimen ääni kuulostaa. Alukkeen kesto on n. 1/3 sekuntia, jonka jälkeen ääni on saavuttanut sen tilan, missä se soi jatkuvana ja samanlaisena. Äänen alkaessa soida syttyvät perustaajuus eli ensimmäinen osasävel ja sitä seuraavat osasävelet, jotka ovat perustaajuuden kerrannaistaajuksia. Osasävelien keskinäiset syttymisnopeudet ja voimakkuuserot vaikuttavat oleellisesti äänen sointiväriin ja ovat kunkin soittimen soinnille ominaisia tunnuspiirteitä. Kaikkia osasäveliä yhdessä kutsutaan nimellä yläsävelsarja (2).
Alukkeen kesto on suhteellisen pitkä. Siksi on edullista, että kaikkien osasävelien sointi kuuluisi äänessä mahdollisimman pian, jotta alukkeen ja jatkuvan äänen välillä ei olisi eroa. Jos ero on suuri, muuttuu soittimen sointi nopeissa sävelkuluissa erilaiseksi ja vaimeammaksi, eli soitin ei ehdi tuottaa säveltä tarpeeksi nopeasti ja tarpeeksi voimakkaana.
Yläsävelsarjan tulee lisäksi ulottua mahdollisimman pitkälle korkeisiin taajuuksiin saakka - jopa yli kahteen sataan kilohertsiin. Yläsävelsarja ei ole täysin tarkka, vaan kielen jäykkyydestä johtuen yläsävelsarjan taajuus nousee korkeimmilla taajuuksilla hieman laskennallista taajuutta korkeammaksi. Tämä aiheuttaa epäharmoniaa ja rikastuttaa samalla sointia. Jotta ilmiö kuuluisi soittimen soinnissa, on soittimen hyötysuhteen oltava hyvä (3).
Jousisoitin soi parhaimmillaan silloin, kun sen ääneen yhdistyy soittotilan jälkikaiuntaa sopivassa määrin - kaiuttomassa huoneessa sointi on luonnoton ja voimakkuudeltaan heikko. Soittotila yleensä kuitenkin muuttaa seinistä, katosta ja lattiasta heijastuvan äänen sointiväriä, jolloin kuultava kokonaissointi on yhdistelmä soittimen äänestä ja soittotilan huoneakustiikan vaikutuksesta. Jos sointi muuttuu erilaiseksi tai eri sävyiseksi eri taajuuksilla, on huoneen taajuusvaste epätasainen. Tämä voi johtua tietenkin myös soittimesta. Alttoviulun vapaiden kielien perustaajuudet ja niiden aallonpituudet ovat:
Soitettavan äänen aallonpituudella on merkitystä huoneakustiikassa varsinkin matalimmilla kielillä. Huoneeseen syntyy tasaisten pintojen, vastakkaisten seinien sekä katon ja lattian väliin seisova aaltoliike, kun jokin huoneen mitoista on soitettavan äänen jonkin osasävelen aallonpituuden puolikkaan tai sen monikerran mittainen. Huoneeseen syntyy eri paikkoihin äänenpaineen maksimi- ja minimikohtia, kun samassa vaiheessa olevat ääniaallot vahvistavat tai vastakkaisvaiheessa olevat ääniaallot heikentävät toisiaan. Mitä pienempi soittohuone on, sitä korkeammilla taajuuksilla seisovaa aaltoliikettä esiintyy. Mitä enemmän huoneessa vielä on samoja mittoja vastakkaisten pintojen välillä, sitä harvemmille taajuuksille ja sitä voimakkaampana seisovaa aaltoliikettä syntyy.
Seisovien aaltojen voimakkuushuippuja kutsutaan huoneresonansseiksi. Näillä taajuuksilla huone voimistaa ja samalla värittää soittimen sointia. Jos soittaja soittaa kohdassa, jossa on huoneen äänenpaineen maksimikohta, voimistuu kyseinen taajuus huomattavasti. Alle 300 hertsin taajuuksilla ilmiö on selvimmin havaittavissa ja häiritsevin. Korkeammilla taajuuksilla ja aallonpituuksilla voimakkuushuiput ovat tiheämmässä eivätkä ne ole enää yhtä helposti kuultavissa. Koska jousisoittimen ääni koostuu perustaajuudesta ja osasävelsarjasta, joka muodostuu perustaajuuden kerrannaisista, eivät kaikki osasävelet voimistu samalla tavoin, vaan soitettava ääni värittyy. Soittotilan akustiikkaa voidaan tarvittaessa korjata joko vaimentamalla tai ääntä hajoittavilla diffuusoreilla (4).
Jos soittohuoneen mitat ja tilavuus ovat suuret, siirtyvät huoneresonanssit matalille, vähemmän häiritseville taajuuksille. Suurissa saleissa soittajan ongelmat liittyvät pääasiassa jälkikaiunnan määrään ja laatuun sekä ns. varhaisiin heijastuksiin, eli lattiasta tulevaan voimakkaaseen heijastumaan, jota kaukana olevat seinä- ja kattopinnat eivät pääse tasoittamaan. Jälkikaiunta-aika voi eri saleissa olla esimerkiksi kahden ja neljän sekunnin välillä, jolloin puhutaan kuivasta tai kaikuisasta akustiikasta. Lyhyt jälkikaiunta-aika ei välttämättä tue soittimen sointia tarpeeksi, pitkä jälkikaiunta-aika taas saattaa sotkea ja häiritä soittimen sointia. Konserttisalin jälkikaiunta-aika voi olla esimerkiksi 2,5 sekuntia, mikä tarkoittaa, että soitetun sävelen voimakkuus vähenee tässä ajassa 60 desibeliä.
Soittajan kannalta tärkeää yhtyesoitossa on tietenkin kuulla muiden soittimien ääntä. Sali saattaa parhaimmillaan tuottaa sopivan suuruisen ja laadultaan sellaisen jälkikaiunnan, joka luo yhteissoittoa helpottavaa tilan ja läsnäolon tuntua soittajille. Tämä tarkoittaa käytännössä usein sitä, että sali ei vaimenna äänten korkeimpia taajuuksia ja että salin eri osien jälkikaiunnan ajalliset virheet on vältetty. Hyvän salin sointia kuvataan usein lämpimäksi, kun taas jälkikaiunnan tuottamat virheet antavat vaikutelman kylmästä tai koleasta salin soinnista. Jos salia ei ole suunniteltu konserttikäyttöön tai salin akustinen suunnittelu on puutteellista, voi salissa syntyä ns. tärykaiku, joka tarkoittaa äänen nopeaa heijastumista edestakaisin seinästä toiseen (5). Ilmiö voi haitata soittimen kokeilua.
Eräs suurimmista ongelmista uutta soitinta kokeiltaessa on sopivan kokeilupaikan valinta. Teoriassa huoneakustiikan ongelmat voitaisiin ohittaa, jos käytössä olisi täysin kaiuton huone tai kokeilu tapahtuisi tyynessä ja lämpimässä säässä äänettömässä ulkoilmassa. Jousisoittimia on kuitenkin totuttu kuulemaan tilassa, jossa soittimen ääneen sekoittuu sopivasti soittotilan jälkikaiuntaa. Soittimen kokeilijan tulisi olla ainakin pääpiirteissään tietoinen soittotilan ominaisuuksista, jotta hän pystyisi arvioimaan erikseen soittimen ja erikseen tilan vaikutusta soitinta kokeillessaan.
Jos soittajalle uuden soittimen kokeilu tapahtuu soittajalle vieraassa paikassa, voi syntyä vaikeuksia erottaa pelkästään soittimen tuottama sointi huonetilan siihen tuomasta värityksestä. Jos taas kokeilupaikka on tuttu ja soittajan akustiikaltaan neutraalina pitämä, vaikkakin tosiasiallisesti värittynyt, voi kokeiltavan uuden soittimen sointi kuulostaa kyseisessä huonetilassa huomattavan erilaiselta, kuin oikeasti hyvälaatuisessa huoneakustiikassa.
Soitinta ei siis pitäisi kokeilla eikä arvioida pelkästään yhdessä soittotilassa, koska jokainen akustisesti hyväkin tila värittää sointia aina jonkin verran. Kokeilu pitäisi tehdä useammassa erilaisessa tilassa ja kirjata kokemukset välittömästi muistiin sekä soittimen että tilan akustiikan osalta. Tällöin voidaan saada mahdollisimman luotettava käsitys soittimen hyvistä ja huonoista ominaisuuksista riippumatta huonetilojen akustiikasta.
Sopivin soittimen kokeilutila saattaisi olla jokin alunperinkin musiikkisaliksi suunniteltu tila, jonka akustiset ominaisuudet ovat tiedossa. Pienehköjä ja hyvälaatuisia 100-300 -paikkaisia musiikkikäyttöön tarkoitettuja saleja on maassamme useita, monissa on flyygeli ja äänityslaitteistokin käytettävissä. Suuret musiikkisalit ja kirkot ovat myös mahdollisia soittimien kokeilupaikkoja, vaikkakin varsinkin kirkkosalit ovat laadultaan ja akustiikaltaan vaihtelevia. Suurimmat ongelmat kivirakenteisissa kirkkosaleissa syntyvät heijastuksista ja jälkikaiunnan virheistä. Huoneakustiikaltaan tyypillisesti parhaita kirkkoja ovat 1600- ja 1700-luvun keskieurooppalaiset barokkikirkot, joissa ääni diffusoituu monimuotoisista seinäpinnoista ja koristeista tasaiseksi kaiuntakentäksi. Jotkin suomalaiset uusgoottilaiset 1800-luvun lopulla rakennetut kirkot voivat myös olla hyviä jousisoittimien kokeilupaikkoja.
Suuret puurakenteiset huonetilat, vanhojen kartanoiden salit, puukirkot ja juhlahuoneistot ovat usein huoneakustiikaltaan hyviä sillä varauksella, että äänen korkeimmat taajuudet ja joissakin tilanteissa myös matalimmat taajudet vaimentuvat. Jousisoittimien sointi varsinkin pienehköissä puurakenteisissa saleissa on usein sointisävyltään keskialuepainotteinen, tarkka, mutta kuiva ja jälkikaiuton. Tätä tyyppiä ovat usein myös koulujen liikuntasalit.
Suuret pientalojen olohuoneet sopivat vain varauksella kokeilutarkoituksiin. Puurakenteisten pientalojen olohuoneissa alkavat heijastukset ja vaimentumat värittää sointia selvästi. Kivirakenteisissa suurissa olohuoneissa heijastukset ja varsinkin matalien taajuuksien korostumat saattavat pilata sointia pahastikin. Olohuoneita pienemmissä tiloissa soitinkokeilua tulisi välttää. Musiikkiopistojen opetus- ja harjoitteluhuoneissa tai kotien makuuhuoneissa sointi on varmuudella värittynyt voimakkaasti riippumatta seinämateriaaleista ja huoneen vaimentamisesta. Ainoastaan akustoidut studiot tai studioiden diffuusorein varustetut tarkkaamot voivat pieninä tiloina sopia soitinkokeiluun.
Jousisoitin soi aivan vierestä kuunneltuna soittajan korviin eri tavalla kuin jo parin metrin etäisyydeltä. Soittaja voi hyvin lähellä soitinta kuulla äänestä korkeisiinkin taajuuksiin ulottuvan osasävelsarjan, vaikka se olisi hyvin heikko. Samoin erilaiset soinnin virheellisyydet ja säröt voivat ärsytysvaikutukseltaan antaa mielikuvan todellista voimakkaammasta soinnista. Muutaman metrin päästä sointi voi kuitenkin kuulostaa aivan erilaiselta, kun vielä huoneakustiikkakin voi joko korostaa tai vaimentaa soinnin joitakin erityispiirteitä. On tunnettua, että monet vanhat arvosoittimet soivat läheltä kuunneltuina raa'an ja karhean sävyisesti, mutta hyvässä saliakustiikassa kauempaa kuunneltuina erinomaisesti.
Käytännön kokeilutilanteessa olisi hyvä olla vähintään kaksi soittajaa, jotka vuorotellen soittavat ja kuuntelevat toistensa soittoa. Äänen kantavuutta olisi hyvä kokeilla soolosoiton lisäksi esimerkiksi jousikvartetin tai flyygelin kanssa, ja jos mahdollista, suurempienkin soitinyhtyeitten solistina. Äänen kantavuutta ei voi täysin itse arvioida soittaessa, joten tähänkin tarvitaan vähintään kaksi vuorottelevaa soittajaa tai ainakin arviointikykyinen kuuntelija.
On hyvä, jos mukana kokeilussa olisi toinenkin alttoviulu, verrokkisoitin, tai jopa useampia soittimia. Jonkin verrokkisoittimista olisi hyvä olla soittajan tuntema ja mielellään laadukkaana pitämä. Eri soittimilla tulisi soittaa lyhyitä musiikkikatkelmia, jotka liikkuvat soittimen eri rekistereissä ja sisältävät mahdollisimman monia erilaisia soittotapoja ja voimakkuusvaihteluita. Koska ihmisen kuulomuisti on hyvin lyhyt ja epäluotettava, musiikkikatkelmat tulisi soittaa peräkkäin eri soittimilla pitäen mahdollisimman lyhyitä taukoja soittimia vaihdettaessa.
Alttoviulua etsivän kannattaa perustaa itselleen kielikirjasto soitinkokeilua varten. Investointi on häviävän pieni verrattuna soittimen hankintahintaan. Se, millaiset kielet soittimessa on, vaikuttaa äänenvoimakkuuteen, soinnin laatuun ja soitettavuuteen. Pelkistäen voidaan sanoa, että mitä neutraalisointisempi alttoviulu, sitä enemmän kielisarjojen soinnilliset erot kuuluvat. Tätä voidaan pitää myönteisenä seikkana. Jos taas alttoviulun perusssointi on voimakkaasti värittynyt, vaikuttavat erilaiset kielisarjat sointiin vähemmän. Tällainen soitin saattaa jopa rajoittaa tietyn tyyppisten kielisarjojen käyttöä.
Kokeiltavassa alttoviulussa on mahdollisesti valmiiksi asennettuna siihen hyvin sopivat kielet. Näiden lisäksi on kuitenkin syytä käyttää myös soittajalle entuudestaan tuttuja kieliä. Olisi suositeltavaa kokeilla soittimeen kolmea erityyppistä kielisarjaa:
Myös eri jäykkyisiä kieliä kannatta kokeilla. Useimmista kielisarjoista on tarjolla kolmea eri jäykkyyttä, kuten weich-mittel-stark. Eri kielisarjat saattavat paljastaa soittimen soinnista erilaisia ongelmia (esim. epätasainen sointi, susiäänet, hidas tai epätasainen syttyvyys tai soinnin muuttuminen huutavaksi jäykkiä kieliä käytettäessä). Toisaalta; jos erityyppiset ja jäykkyyksiset kielet toimivat soittimessa ongelmitta, voidaan sitä pitää merkkinä soittimen laadukkuudesta.
Myös jousi vaikuttaa alttoviulun ääneen. Alttoviulun jousia on eri painoisia, eri muotoisia ja eri jäykkyisiä. Tietylle soittimelle ja soittajalle saattaa sopia parhaiten kevyempi, matalaprofiilisempi ja jäykempi jousi. Toisessa tapauksessa taas raskaampi, korkeaprofiilinen ja elastisempi jousi on parempi yhdistelmä. Alttoviulukokeilussa olisi hyvä olla mukana ainakin kaksi erityyppistä jousta, joista toisen pitäisi olla soittajan hyvin tuntema.
Jos on mahdollista, kannattaa soittimien vertailutilanteessa hyväksi tunnetussa harjoitus- tai konserttisalissa äänittää musiikkikatkelmat. Vertailtavaa soitinta ja samalla kertaa äänitettyjä verrokkisoittimia voidaan silloin kuunnella jälkeenpäin äänitteiltä keskittyneesti. Äänitteitä useita kertoja kuuntelemalla soittimen äänestä oppii erottamaan sellaisia ominaisuuksia ja yksityiskohtia, joita ei nopealla kertakuuntelemisella ehdi havaita. Vertailuaineistona voi sitä paitsi käyttää lukematonta määrää kaupallisia äänitteitä, joita voi arvioida samoilla perusteilla.
Äänen yleisiä ominaisuuksia ovat:
Muita yleisiä ominaisuuksia ovat:
Soittajakohtaisia ominaisuuksia ovat:
Kuten tämän tekstin alussa on esitetty, voidaan pelkistää, että mitä suurempi alttoviulu, sen parempi!
Mutta: jos soitat pitempään itsellesi liian suurella alttoviululla, huomaat sen todennäköisesti jossain vaiheessa rasitusvammoina. On siis mahdollista, mutta pidemmän päälle ei kovin suositeltavaa soittaa liian suurella alttoviululla. Mikä alttoviulukoko on kullekin soittajalle sopiva, on hyvin yksilöllistä, ja riippuu mm. yleiskunnosta, käsivarren pituudesta, kämmenen leveydestä sekä sormien pituudesta ja paksuudesta. 41 - 43 cm on tyypillinen vartalomitan vaihteluväli, josta luultavimmin löydät itsellesi sopivan soittimen.
Kokemusperäisesti voidaan sanoa, että yli 43 cm alttoviululla pystyvät yleensä pitempään ongelmitta soittamaan ainoastaan normaalia kookkaammat henkilöt. Esimerkiksi norjalainen Lars-Anders Tomter soittaa erittäin suurta Gasparo da Salo -alttoviulua vuodelta 1590 (koko ehkä jopa yli 46 cm), mutta hän onkin pituudeltaan n. 200 cm!
Näin voit nopeasti kokeilla, onko alttoviulu sinulle luultavasti sopivan kokoinen:
Näitä seikkoja voit kokeilla seuraavasti:
Huomaa kuitenkin, että kaulaa voidaan tarvittaessa kaventaa tai soittimeen voidaan peräti tehdä uusi, sinulle sopivampi kaula tai yläsatula. Soittimeen voidaan myös tehdä uusi, korkeudeltaan erilainen talla, joka vaikuttaa kielten korkeuteen otelaudalla. Nämä toimenpiteet eivät alenna soittimen arvoa, jos vartalo ja snekka ovat alkuperäiset.
Ota huomioon, että myös leukatuki ja olkatuki ovat henkilökohtaisia varusteita, jotka tulee sovittaa soittajaan sekä kuhunkin soittimeen sopiviksi. Esimerkiksi liian korkea leukatuki ja/tai olkatuki saattaa antaa "giljotiinivaikutelman", eli soittimesta harhaanjohtavan suuren vaikutelman. Vaihda siis tarvittaessa sinulle sopiva leukatuki kokeiltavaan soittimeen ja säädä olkatukeasi soittimeen sopivaksi.